Huh-huh, viikkoon en saanut uutta päivitystä tehtyä! Kyllä huomaa töihinpaluun. Oli tosi rankka viikko töissä, vaikkakin vain neljä päivää. Ei ollut pehmeästä laskusta loman jälkeen mitään tietoa... :( Varsinkin juuri maanantai. Sitten jouduin vielä semmoisiin töihin koko viikon, mitä en ole tehnyt kuin joskus talvella viimeksi. Piti hieman kaivella muistilokeroita. Hyvin meni sitten kuitenkin, vaikka flunssakin vielä pukkasi kaiken huipuksi. Olisin varmaan muuten jäänyt sairaslomalle, mutta pienellä painostuksella pomon puolelta menin sitten kuitenkin töihin. Kun porukkaa on kesälomalla ja vielä muutama saikku päälle, on työntekijät aina vähissä.

Rinsessa-pipo oli aika pitkään puikoilla, ei vaan tullut tehtyä valmiiksi. Katselin KyJyä varten töitä ja huomasin, että yhteen tarvitsen juuri noita puikkoja. Ajattelin sitten tekaista pipon valmiiksi. Eihän siinä lopulta kauaa mennyt, kun otti asiakseen. Joka ilta olen vähän tehnyt jotakin töistä huolimatta. Pipo valmistui jo muutama päivä sitten, mutta en saanut otettua siitä kuvaa. Eipä se vieläkään kummoinen ole, mutta jotakin tekstin piristystä. Mallille pipo vain on hieman liian iso... ;)

1308905926_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Työ: Rinsessa-pipo

Lanka: Novita Wool

Puikot: 3 pyöröt 40 cm

Tehty: kesäkuu 2011

Menekki: 55 g

Ohje: Täältä

Kenelle: itselle

Mallineule on yksinkertainen ja mukava neuloa, suosittelen! Tein Rinsessa-kämmekkään ennen tätä ja kokeilin siinä Wool-lankaa ensimmäistä kertaa. Se tuntui ihan kivalta neuloa ja piposta tuli sopivan jämäkkä. Lanka loppui kesken ja koska toista kerää oli mennyt jo osa kämmekkääseen, ostin vielä yhden kerän varalle. Ohjeen mukaan kahden kerän pitäisi tosin riittää. Saa nähdä, kunhan saan toisen kämmekkään tehtyä!

Virhe työssä tuntuu olevan jo tavaramerkkini, niin tässäkin. :( Jäi yksi nosto tekemättä ja huomasin sen vasta seuraavalla kerroksella samassa kohdassa. En ruvennut 140 silmukkaa purkamaan...! :D Pitäisi keskittyä enemmän työhön, eikä telkkariin. Mutta menköön, teen siihen jonkun koristeen tai jotakin. Virhe näkyy tietenkin selvästi, kun osaa katsoa, mutta pipo päässä sitä saa kyllä etsiä. Katsotaan nyt. Onhan tässä vähintään syksyyn aikaa miettiä, ennen kuin pipolle tulee tarvetta. :) Tykkään mallista tosi paljon päässä, pipo on Aatoksen tapaan juuri sopiva ja tulee korville hyvin. Mahdollisesti malli, jota voisi tehdä useammankin.

Tänään saa aloittaa ensimmäisen KyJy-työn, jee! Olen odottanutkin sitä. Onneksi ei ole muita suunnitelmia juhannukseksi, niin voi rauhassa tehdä käsitöitä. Olo on kuitenkin sen verran parempi, ettei tarvitse koko aikaa sängyn pohjalla viettää. Aloituksesta teen uuden kirjoituksen myöhemmin. Mukavaa juhannusta! :)