Taas on ollut pari päivää nettipimentoa, joten useammasta työstä postaus samana päivänä. Kuvankin voisi taas ottaa, kun on useampi työ aloitettuna.

Halusin tehdä pienen ja helpon vauvajutun, joten aloin tekemään myssyä. Lankana vanha tuttu Wool ja puikot 3, ihan kivasti menee. On jo yli puolen välin. Saa nähdä, meneekö koko kerä, niin pitäisi mutta on mennyt vähän vasta. Ai niin, mutta tuleehan siihen nyörit vielä joten saattaa kerä mennäkin. Sen näkee sitten.

Aloitin myös työ nro 4:n osa 3:n eli kolmannen tiskirätin. Se on myös bambulangasta, mutta eri merkkisestä. Lanka oli hieman paksumpaa, joten otin nro 4 puikot. Ihan hyviltä tuntuvat, vaikka kolmosellakin olisi saattanut onnistua. Kuvio näkyy mielestäni kivasti kuitenkin ja rätti näyttää ihan siistiltä, joten hyvä tulee. :) Toinen sydänrätti on siis työn alla.